Autoja.fi - Ford

Ford

Ford on Henry Fordin perustama yhdysvaltalainen automerkki.

Ford mallit (henkilöautot) myynnissä: Ka, Fiesta, Focus, Fusion, Mondeo ja Kuga.

Fordien luotettavuus on tilastoissa yleensä keskivertoa. Luotettavin Ford-malli on tilastojen mukaan ollut pieni tila-auto Fusion. Ruostuminen oli aikoinaan Fordeilla suuri ongelma, mutta uusien Fordien ruosteenestokäsittely on parantunut. Esimerkiksi uudet Focus- ja Fiesta-mallit ovat ruosteenestokäsittelyltään hyvää luokkaa.

Tietoa Ford Focus 2011 mallista

Uuden Ford Focuksen valmistus on alkanut joulukuussa 2010 Saarlousin tehtaalla Saksassa. Ensimmäiset uudet Focukset tulevat myyntiin alkuvuodesta 2011. Espanjan Valenciassa valmistetaan vahaa korimallia vielä pitkälle ensi vuoden puolelle, jotta Ford pystyy vastaamaan mallin kysyntään. Vuoden 2011 aikana Ford myös aloittaa Focuksen 4- ja 5-ovisen mallin valmistuksen Pietarissa Venäjällä.

Urheilullinen 250-hevosvoimainen Focus ST on tulossa myyntiin vuoden 2012 puolella. Aiemmin myyntiin tulevaa 180-hevosvoimaista voidaan myös jo pitää melko urheilullisena mallina, sillä autosta irtoaa vääntöä jopa 270Nm, kiihtyvyys 0-100km/h on 7,9 sekuntia ja huippunopeus 222km/h.

Uuden Focuksen takaosan muotokieli viittaa hieman Ford Fiestaan kun taas auton keulasta löytyy selviä viitteitä Ford Mondeoon. Ford odottaa autosta myyntimenestystä ja ennakkotiedot vaikuttavat hyvältä, joten katetta odotuksille on olemassa.


Content © Autoja.fi
Autoja.fi

Tervetuloa!

Autoja.fi on nimensä mukaisesti mielenkiintoisiin autoihin keskittyvä sivusto.

Tarjoamme käyttöösi uusinta tietoa automaailmasta.